Ruokapyramidihuijauksen jäljillä – vai sittenkin hukassa?

Ylen Aamu-tv haastatteli kuluneella  viikolla kahta tietokirjailijaa, jotka ovat julkaisseet kirjan Ruokapyramidihuijaus. Ainakin omissa some-ympyröissäni kirjoittajien suorassa lähetyksessä lausumat argumentit tuomittiin vähintäänkin ontuviksi. Kirjailijat eivät pystyneet kertomaan, kuka huijaa ja ketä ja miksi.

Itse katsoin haastattelun vasta jälkeenpäin – ja yllätyin. Vaikka osa kirjailijoiden väitteistä vuotaa pahasti, heidän sanomassaan oli myös asiaa.

Kirjailijat muun muassa kritisoivat mainonnan tapaa esittää tietyt elintarvikkeet eräänlaisina onnen ja tasapainon tuojina. Tästä kritiikistä olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Kyllä minuakin risoo väite, että yksi maitohappobakteeerilla terästetty jogurtti muka tekee olon hyväksi, vaikka kaikki muu ruokavaliossa ja elintavoissa olisi päin pyllyä.

Toinen hyvä pointti kirjoittajilta oli se, että  erilaisia terveysväittämiä (”kuidun lähde”, ”vähemmän rasvaa” jne.) käytetään härskisti hämäämään kuluttajia. Moni perustelee epäterveelliset ostokset itselleen sillä, että tuotteessa on sentään jotain hyvää. Ja saattaapa joku oikeasti jopa uskoa, että epäterveellinen muuttuu terveelliseksi, kunhan tuotteessa olevat yksittäiset ravintoaineet kirjoitetaan pakkauksen kylkeen tarpeeksi näkyvästi. Olen nähnyt jopa jäätelöä markkinoitavan ”kalsiumin lähteenä”, vaikka jokainen kai sentään tietää, että jätskin funktiot ovat ihan muualla kuin luiden lujittamisessa.

Samaa mieltä olen myös kirjailijoiden haastattelussa esittämästä loppukaneetista, jonka mukaan parasta on syödä ruokaa, ei tuotteita. Kirjailijoiden neuvo valmistaa ruoka itse ja totutella erilaisiin makumaailmoihin, on erittäin tervetullut. Olkoonkin, että pelkkä teollinen tuotanto ei sinällään tee ruuasta epäterveellistä, vaan kyse on siitä, mitä kaikkea tarpeetonta teolliseen ruokaan toisinaan lisätään.

Näiden kiitosten perään on kuitenkin pakko esittää myös hiukan kritiikkiä.

Ensinnäkin on pakko kysyä, millä perusteella jotakuta voidaan tituleerata tietokirjailijaksi. Kas siinä, missä esimerkiksi blogaaja voi vapaasti kirjoittaa täysin mutu-tuntumalta (niin kuin itsekin nyt teen, sillä en ole lukenut kirjaa), tietokirjailijalta voi mielestäni vaatia hiukan enemmän. Kuitenkin – ainakin haastattelun perusteella – vaikuttaa siltä, että Ruokapyramidihuijaus on kirjoitettu puhtaasti omien kokemusten ja näkemysten pohjalta. Kirjailijat totesivat haastattelussa jotakuinkin niin, että kirjan taustalla ovat ”omat kokemukset” joiden lisäksi ”oltiin aika paljon lueskeltu aiheesta” koska ”ilmiö kiinnostaa”. Hmm.

Puurojen ja vellien sekoittumista kuvasi hyvin toisen kirjoittajan toteamus, jonka mukaan ”tuntuu, ettei ruuasta saa olla edes mielipidettä, ellei ole aiheen asiantuntija”. Tämä kiteyttää nähdäkseni koko valitsevan ongelman. Sen, ettei enää edes itse eroteta, milloin esitetään omia mielipiteitä ja milloin esiinnytään asiantuntijoina. Totta hemmetissä jokaisella saa olla ruuasta ja ravinnosta mielipide. Se pitäisi kuitenkin malttaa tuoda julki nimenomaan henkilökohtaisena mielipiteenä sen sijaan, että esiintyy enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti asiantuntijana olematta oikeasti sellainen.

Lopuksi on vielä aivan pakko tarttua muutamaan kirjoittajien esittämään väitteeseen.

Niistä ensimmäinen on haastattelussa esitetty lause, jonka mukaan kaloreiden laskeminen on turhaa, koska ”kaloreita on laskettu 100 vuotta, mutta silti kaikista ei ole tullut hoikkia”. Siis: missä kaloreita on laskettu 100 vuotta? Ja todellako ihan kaikki ovat niitä laskeneet? Vai olisiko kuitenkin niin, että ihan kaikki eivät ole laskeneet ja että jotkut ovat laskeneet ehkä väärin ja osa on ehkä laskenut, muttei lopulta ole piitaannut loppusummasta?

Toiseksi täytyy nillittää ajatuksesta, jonka mukaan virallisissa ravintosuosituksissa olisi se vika, että ne on esitetty huonosti ja että ne eivät huomioi tavallisen kuluttajan arkea. Tämä voi olla kuluttajan näkökulmasta totta, mutta se johtunee suurimmaksi osaksi siitä, ettei niitä suosituksia ole edes tarkoitettu tavalliselle kuluttajalle vaan ruuan ja ruokateollisuuden ammattilaisille.

Lopuksi on oikaistava tietokirjailijoiden muotoilu, jonka mukaan ”rasvoihin on liitetty mielikuva, että ne lihottavat”. Kyseessä ei kaikenkarvaisista ”asiantuntijalausunnoista” huolimatta ole pelkkä mielikuva, vaan rasvan ja lihomisen yhteys on osoitettu laajoilla tutkimuksilla kerta toisensa jälkeen. Totta sen sijaan on, että sokeri on lihottajana takavuosina jäänyt rasvan varjoon, mutta tämäkin puute on sittemmin oikaistu. Muun muassa uusimmassa ravintosuosituspyramidissa.

 

Site Footer