Yksinkertaistus uppoaa

Olen toisinaan turhautumiseen asti ihmetellyt sitä, miksi ihmiset jääräpäisesti uskovat erilaisiin väittämiin – vaikkapa uskomushoitojen tehosta tai tietynlaisen ravinnon terveysvaikutuksista – vaikka kaikki maailman tutkimusnäyttö osoittaisi nämä väittämät perusteettomiksi tai vähintäänkin huteriksi. Olen hämmästellyt, miten määrätietoisesti osa meistä osaa sulkea silmänsä tolkun tiedolta ja nojata aina vain itseä miellyttäviin uskomuksiin.

Enää en hämmästele, en ainakaan yhtä paljon kuin ennen.

Törmäsin nimittäin hiljattain jo 1990-luvun puolivälissä kirjoitettuun teokseen Toden näköiset harhat (Lindeman-Viitasalo 1995). Teoksessa on hyvin avattu muutamia syitä sille, miksi hyvinkin hatarat väittämät vetoavat moniin meistä paremmin kuin tutkittu ja testattu tieto.

Kirjan mukaan jo henkinen hyvinvointimme edellyttää, että maailmankuvamme on mahdollisimman ristiriidaton. Siksi tarvitsemme erilaisia uskomusjärjestelmiä. Jos jokin tieto uhkaa horjuttaa uskomusjärjestelmäämme tai maailmankuvaamme, luonnollinen reaktiomme on torpata tuo tieto – oli se sitten miten perusteltu hyvänsä. Kokonaisen oman maailmankuvan kyseenalaistaminen kun voisi olla liian raskas prosessi läpikäytäväksi.

Niin ikään meillä on sisäsyntyinen tarve hallita ja jäsentää ympäröivää maailmaa tietyllä tavalla. Haemme asioille mieluiten selityksiä, jotka sopivat olemassa oleviin käsityksiimme. Se on helpointa – ja ehkä myös terveellisintä.

Olemme myös taipuvaisia luottamaan tietoon, joka saa meidät itsemme ja omat valintamme näyttäytymään suotuisassa valossa. Sehän on vain inhimillistä.

Toinen kirjan tarjoama selitysmalli liittyy tapaamme ajatella ja havainnoida maailmaa. Koska me kaikki emme ole kaikkien alojen tutkijoita ja erikoisasiantuntijoita, emmekä ehdi jatkuvasti kyseenalaistaa kaikkea saamaamme informaatiota, haksahdamme helposti pitämään vakuuttavina sellaisiakin perusteluja, jotka eivät ihan objektiivisesti katsoen sellaisia ole. Jos esimerkiksi tuttavamme, jonka tunnemme hyvin ja jonka mielipiteitä yleensä arvostamme, vakuuttaa meille jonkin asian olevan tietyllä tavalla, olemme taipuvaisia uskomaan häntä. Niin ikään jos jokin asia tuntuu loogiselta ja helposti kuviteltavalta, sitä on helppo pitää totena.

Siksi meihin purevat yksinkertaiset analogiat, joiden mukaan vaikkapa jonkin tietyn ruuan syöminen vaikuttaa terveyteemme sillä ja sillä tavalla, koska tässä kyseisessä ruoka-aineessa on tämä tietty ominaisuus, joka toimii näin ja näin. Aina parempi, jos väitteeseen liittyy helposti omaksuttavia ja yleviä assosiaatioita vaikkapa terveydestä, kokonaisvaltaisuudesta tai luonnonmukaisuudesta. Vielä tehokkaampaa on, jos tämän kaiken kertoo joku, jota arvostamme.

Toisin sanoen, mitä valmiimpi, ehjempi ja omiin käsityksiimme sopivampi tietopaketti meille tarjoillaan, sitä todennäköisemmin ”ostamme” tuon tiedon sitä suuremmin kyseenalaistamatta.

Tällainen ”tieto” vetoaa meihin huomattavasti voimakkaammin kuin vaikkapa tieteen tarjoamat näkökulmat, jotka eivät yleensä ole kovin yksioikoisia eivätkä varsinkaan assosioidu yhtään mihinkään. Tieteellinen tieto on persoonatonta, monimutkaista, vaikeasti avautuvaa ja usein vieläpä tylsällä tavalla esitettyä. Siksi se ei puhuttele samalla tavoin kuin ”vaihtoehtoinen” tieto, joka usein näyttäytyy maalaisjärkeen käyvänä, loogisena, ymmärrettävänä – ja yksinkertaisena.

Omaa maailmankuvaa on luonnollisesti paljon helpompi ja kivempi rakentaa simppeleille, lähelle tuleville selityksille kuin epämääräiselle, monimutkaiselle, kaukaiselle ja kylmälle tieteelliselle ajattelulle.

En tiedä, kuinka hyvin erilaiset ”vaihtoehtoja” tai muita asioita markkinoivat tahot ovat näistä taipumuksistamme perillä. Ehkä eivät ollenkaan, ja on vain sattumaa, että heidän viestinsä osuu olemaan hyvin uppoavasti muotoiltua, koska sitä ovat muotoilleet samankaltaiset ihmiset kuin me, jotka otamme tiedon vastaan.

Silti herää kysymys, millaisia mahdollisuuksia nämä sinänsä inhimilliset taipumuksemme ja alttiutemme erilaisille tahoille avaavat.

Site Footer