Onko pakko syödä rypsiöljyä ja ruisleipää?

Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) julkaisi torstaina uuden suomalaisetravitsemussuositukset. Mitään yllättävää niissä ei ollut, mutta äläkkä nousi silti.

Keskusteluissa ja kommenteissa paheksuttiin muun muassa ruisleivän syömisen rohkaisemista, suositusta vähentää punaisen lihan syöntiä ja tietenkin kehotusta käyttää pehmeitä rasvoja kovien rasvojen sijaan. Luonnollisesti närää herätti myös D-vitamiinin suositustason monen mielestä liian maltillinen nostaminen.

Kaikesta hälinästä pisti esiin muutama seikka.

1. Ketä suositukset koskivatkaan?

Kaikki te, jotka katsoitte tarpeelliseksi painottaa, että ”minä ainakin syön jatkossakin voita ja lihaa ja kookosöljyä ja vahvoja D-vitamiinitabletteja”, relatkaa! Ei kukaan tule viemään teiltä sitä voipakettia jääkaapista eikä ketään kiinnosta, onko lautasellanne lauantaina kana vai nauta.

Kas, toisin kuin moni tuntuu kuvittelevan, ravitsemusohjeet eivät ole valtion yritys säädellä yksittäisten kansalaisten syömistä, vaan ne on tarkoitettu ensisijaisesti ruuan ja terveydenhuollon alojen ammattilaisten käyttöön, jotta ihmiset saisivat keskimäärin kunnollista ja ravitsevaa ruokaa. Tarkoitus ei ole optimoida kenenkään henkilökohtaista ruokavaliota, vaan löytää sellainen keskitie, joka on suurelle joukolle enemmän hyväksi kuin pahaksi.

Kuten ravitsemussuositusten johdannossakin todetaan, ohjeita on tarkoitus käyttää ”ruokapalveluiden suunnittelussa, elintarvikkeiden kehitystyössä ja ravitsemusopetuksessa”. Ei siis yksittäisten kansalaisten lautasen syynäämisessä. Jos siis joku välttämättä haluaa latkia kookosrasvaa ja sylkeä perunat suustaan, siitä vaan.

2. Silmät auki näkee paremmin

Suositusten rasvakohta riemastutti odotetusti, vaikka suosituksissa on selvät perustelut sille, miksi pitäisi suosia pehmeitä rasvoja kovien sijaan. Perustelut kuuluvat näin: ”Suomalaisen ruokavalion rasvan laatu on pitkällä aikavälillä parantunut. – Valitettavasti tyydyttyneen rasvan saanti on kääntynyt nousuun, ja sitä saadaan selvästi suositeltua enemmän. — Veren kolesterolipitoisuus on jo väestötasolla suurempi kuin aiemmassa väestötutkimuksessa viisi vuotta sitten, ja ruokavalion muutokset näyttävät selittävän valtaosan tästä huonosta muutoksesta.”

On siis olemassa selvää näyttöä siitä, että viime vuosien rasvahypetys vaikuttaa suomalaisten terveyteen huonolla tavalla. Rasvoja koskevassa keskustelussa tältä tiedolta kuitenkin ummistetaan onnistuneesti silmät, ja kommenteissa toistuvat iänikuiset fraasit siitä, miten ”aidot” rasvat ovat hyväksi ja esimerkiksi kasviöljypohjaiset rasvalevitteet ”keinotekoisia” ja siksi ”epäilyttäviä”. Myös iänikuinen kookosöljyn puolustuspuhe sai taas uutta pontta, vaikka kyseistä tuotetta ei ole todettu terveelliseksi missään muualla kuin mainosmiesten puheissa.

Argumentteina vedotaan rasvojen ”aitouden” lisäksi niiden sisältämiin vitamiineihin, eli ”kokonaisuuteen”. Valitettavasti vain on harvinaisen typerää ajatella rasvoja kovin merkittävinä vitamiininlähteinä. Rasvan hyvyyden ja huonouden tärkein kriteeri on edelleen tyydyttymättömien ja tyydyttyneiden rasvojen suhde ja laatu. Ainoastaan E- ja K-vitamiinin lähteinä rasvoilla on merkitystä, mutta niitäkin saa varmasti tarpeeksi hyvin VRN:n suosittelemasta rypsiöljystä tai vaikka auringonkukansiemenistä, joita suositukset myös kannustavat syömään. Esimerkiksi kuuluisassa kookosöljyssä on E-vitamiinia alle 0,1 milligrammaa ja K-vitamiinia 0,50 mikrogrammaa sadassa grammassa. Rypsiöljyssä E-vitamiinia on 18 milligrammaa ja K-vitamiinia 150 mikrogrammaa. Nämä ja muut rasvojen ravitsemustiedot voi jokainen tarkistaa vaikkapa finelinsivuilta.

3. Luonnollisuus = terveellisyys?

Monissa kommenteissa esitettiin totuttuun tapaan väittämiä siitä, että on ihan sama mitä syö, kunhan se on luomua tai muuten ”luonnollista” (mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan). Kuitenkin esimerkiksi suosituksissa esiin nostetun seleenin saantiin vaikuttaa se, onko kasveja lannoitettu. Seleeni kun saadaan pääosin kasvien lannoitteista.

Ylipäätään näyttö siitä, että luomutuotettu ruoka olisi jotenkin ravintoainepitoisempaa ja siten terveellisempää kuin tavanomaisesti tuotettu ruoka, puuttuu toistaiseksi täysin.

Tämä tieto ei kuitenkaan näytä luomun terveellisyyteen uskovia häiritsevän. Se on sääli, sillä luomulla on paikkansa ympäristöystävällisenä tuotantomuotona. Se, että luomua puolustetaan paikkansapitämättömillä terveysperusteilla, vie vain uskottavuutta koko luomu-keskustelusta.

Sama uskottavuutta murentava vaikutus on milloin minkäkin ruoka-aineen mainostaminen ”luonnollisena”. Oikeasti kun luonnolisen määritelmä ei oikein vielä täyty sillä, että jossakin elintarvikkeessa on mahdollisimman paljon rasvaa tai mahdollisimman vähän lisäaineita.

4. Sittenkin samaa mieltä?

Lopuksi koko suositusten herättämä raivo on outoa. Nimittäin jos malttaa pysyä rauhallisena ja pureskella suositukset kunnolla läpi, huomaa väistämättä, että suositusten ja niiden kritisoijien viesti on pohjimmiltaan paljolti sama. Molemmat kun ovat lopulta sitä mieltä, että olennaisia eivät ole yksittäiset ruoka-aineet vaan kokonaisuus. Siihen mahtuu lihaa, perunaa, luomua, lähiruokaa, suolaa, sokeria, öljyä, voita, ruisleipää ja varmasti jokunen pullakin.

Site Footer