Paljon puhetta, vähän vitamiinia

Kuka olisi arvannut, että yksi ainoa vitamiini voi herättää niin suuria intohimoja. D-vitamiini ja sen saantisuositukset ovat puhuttaneet jo pari vuotta, eikä loppua näy. Yhtäällä ovat viralliset suositukset, toisaalla erilaiset D-vitamiinin nimiin vannovat, enemmän tai vähemmän varteenotettavat asiantuntijat. Kolmas osapuoli olemme me maallikot, jotka emme oikein saa keskustelun tuiskeessa selvää, pitäisikö sitä D-vitamiinia varoiksi vedellä nappikaupalla vai tulisiko sittenkin pitäytyä suosituksissa.

Näin keskellä pimeintä talvea moni onkin ryhtynyt omakohtaiseen ihmiskokeeseen. Sosiaalisessa mediassa kehuskellaan, että ”minä ainakin vedän 200 mikrogrammaa joka päivä, ja olo on pimeydestä huolimatta pirteä, eikä flunssakaan vaivaa”. Näitä varsin subjektiivisia kokemuksia pönkitetään mielellään viittauksilla esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilän lausuntoihin. Hänhän on muun muassa todennut, että D-vitamiinin ympärivuotinen mättäminen on tehnyt hänestä suorastaan immuunin esimerkiksi flunssalle.

Heikkilä ja muut kiihkeät D-vitamiinin puolestapuhujat lainaavat mielellään valikoituja katkelmia tutkimustuloksista, joiden mukaan D-vitamiini voi suojata flunssan lisäksi sellaisilta sairauksilta kuin diabetekselta, osteoporoosilta, verisuonten kalkkeutumiselta ja joiltakin syöviltä. Nämä ”asiantuntijat” kritisoivat voimakkaasti vitamiinin nykyisiä saantisuosituksia ja syyttävät suositusten laatijoita jopa ihmisten sairastuttamisesta.

Myös maltillisemman linjan edustajat ovat monin paikoin moittineet nykyisiä suosituksia liian pieniksi. Valtaosa asiantuntijoista on sillä kannalla, että D-vitamiinin päivittäisia saantisuosituksia voisi nostaa nykyisestä 10 mikrogrammasta esimerkiksi 25-50 mikrogrammaan.

Tässä valossa ei ole ihme, että moni maallikko on päättänyt viitata kintaalla virallisille suosituksille ja varmistaa ”riittävän” D-vitamiinin saannin napsimalla voimakkaita vitamiinivalmisteita sen verran kuin itse parhaaksi katsoo. Näin siitäkin huolimatta, että useimmat suositusten korottamisenkin kannalla olevista asiantuntijoista ovat painottaneet, että purkista pitäisi popsia korkeintaan puolet kaikesta D-vitamiinista. Niinpä jopa korkeimman, 50 mikrogramman ehdotuksen kohdalla vitamiinivalmisteen vahvuudeksi riittäisi 25 mikrogrammaa.

No, jokainenhan saa toimia niin kuin parhaaksi näkee. Aiheesta käydyssä keskustelussa kuitenkin pistää silmään muutama pointti, jotka vitamiini-intoilijoilta usein tuppaavat unohtumaan.

Ensinnäkin  D-vitamiinia tosiaan saa muualtakin kuin purkista ja auringosta. Esimerkiksi lounaalla nautitusta kuhafileesta tai muutamasta silakkapihvistä saa D:tä jo parikymmentä mikrogrammaa (fineli.fi). Lisää kertyy muun muassa sienistä sekä D-vitaminoiduista maitotuotteista, kuten juustoista, jogurteista ja maidosta. Periaatteessa siis jo pelkästään näitä nauttimalla voi ylittää päivittäisen saantisuosituksen ja siten varmistaa ”riittävän” D-vitamiinin saannin.

Toinen usein unohtuva – tai väärinymmärretty – seikka on virallisten suositusten luonne. Moni tuntuu ajattelevan, että suositusten ideana on ohjailla ihmisten syömistä ja että D-vitamiinin kohdalla suositukset ohjaavat vitamiinin puutteeseen. Kuitenkin suositukset kertovat lähinnä siitä, mikä on varmasti turvallinen määrä nauttia vaikka nyt sitten sitä D-vitamiinia. Suosituksissa ei siis ole kyse kaikille optimaalisesta määrästä, vaan määrästä, joka on useimmille riittävä, muttei kenellekään vaarallinen. Siksi niin kauan kuin tutkijoilta ja viranomaisilta puuttuu pitävä näyttö siitä, että D-vitamiinia voi syödä ylen määrin ilman vakavia, vuosien kuluttua ilmeneviä seurauksia, sitä ei kerta kaikkiaan voida suositella ylen määrin syötäväksi. Siitähän se kohu vasta nousisi, jos suosituksia nyt hätäpäissään nostettaisiin, ja sitten vuosien päästä joltakulta terveytensä vaalijalta pettäisivätkin munuaiset.

D-vitamiini nimittäin kertyy elimistöön, ja siksi liian suurien määrien syöminen voi nykytiedon mukaan johtaa muun muassa munuaisvaurioon. Lisäksi esimerkiksi eturauhassyövän osalta on todettu, että vaikka riittävä D-vitamiinin saanti voikin suojata syövältä, liian korkea vitamiinipitoisuus veressä alkaa taas kasvattaa syövän riskiä. Pahimmillaan korkeiden D-vitamiinipitoisuuksien on jopa todettu olleen yhteydessä kuolemantapauksiin.

Ratkaisu suositusten ja tarpeiden väliseen ristiriitaan voi jonain päivänä löytyä esimerkiksi yksilöllisistä mittauksista ja niiden mukaan laadituista henkilökohtaisista suosituksista. Niitä odotellessa aion ainakin itse pitäytyä suosituksissa, ellei lääkäri jonain päivänä muuta määrää.

 Kirjoituksessa on käytetty lähteinä muun muassa Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ylen verkkosivuilla julkaistuja artikkeleita.

Site Footer