Geenimuuntelu – pelastaja vai paholainen?

Skepsis-yhdistys myönsi aiemmin tällä viikolla vuoden 2013 Huuhaa-palkinnon GMO-vapaa Suomi -kansalaiskampanjalle. Skepsis myöntää palkinnon vuosittain taholle, joka on sen mielestä kunnostautunut pseudotieteellisen ajattelun levittämisessä. Skepsiksen puheenjohtajan Otto J. Mäkelän mukaan palkinto tuli tänä vuonna ennen muuta ”tieteellisen tiedon vääristelyn ja pelotteluun perustuvan keskustelutavan vuoksi”.

Ottamatta kantaa palkinnon oikeellisuuteen, on pakko todeta, että ainakin tuo pelotteleva keskustelutapa kuulostaa tutulta. Vika voi tietysti olla minussa ja tulkinnoissani, mutta usein tuntuu, että geenimuuntelusta käytävää julkista keskustelua värittää käsitys, että geenimuuntelu on jotain, jota tehdään salaisissa kammioissa välittämättä tippaakaan siitä, millaisia massiivisia riskejä muuntelu aiheuttaa luonnolle ja ihmisille. Geenimuuntelu kuulostaa lähes dystopiselta science fictionilta, jossa tarinan lopussa häämöttää suuri tuho.

Keskittyessään näihin kauhuskenaarioihin, keskustelu usein unohtaa geenimuuntelun toisen puolen. Sen, että muuntelua tuskin tehdään piruuttaan tai puhtaasti rahanahneudessa, vaan siksi, että se saattaa tarjota ratkaisun muutamaan aika isoon globaaliin ongelmaan, kuten nälänhätään ja aliravitsemukseen. Itse sain tästä muistutuksen, kun taannoin olin toimittajana tilaisuudessa, jossa kuulin kasvinjalostuksen dosentin Jussi Tammisolan luennon geenimuuntelusta. Luennolla opin seuraavaa:

–          Vuonna 2050 ruokaa on tuotettava kaksin verroin nykyiseen verrattuna.

–          Tämä ei onnistu ilman kasvinjalostusta – siis geenimuuntelua.

–          Jos kukaan ei olisi koskaan tehnyt minkäänlaista kasvinjalostusta, en istuisi tässä kirjoittelemassa blogia. En myöskään olisi ollut Tammisolan taannoisella luennolla. Sen sijaan olisin kyykkinyt – ja kyykkisin nytkin – jossain pusikossa etsimässä ja nyppimässä itselleni jotain syömäkelpoista hengenpitimikseni. Ja se olisi juuri nyt aika hemmetin vaikeaa, koska ainakin tällä Tampereella maa on jo lumen peitossa.

Geenimanipulaatiosta käytävän keskustelun onglema on, että siihen sekoittuu valtavasti erilaisia intressejä ja ideologioita. On ihan oikeita, perusteltuja epäilyjä menetelmän turvallisuudesta ja muuntelun motiiveista, mutta on myös vannoutunutta luomu-propagandaa ja yliromanttisia kuvitelmia siitä, että ”luonto” jotenkin ruokkisi meidät kaikki, kun vain antaisimme sille mahdollisuuden. Ei se ruoki. Ihminen on luonnon näkökulmasta vihollinen, joka on syytä torjua.  Ja juuri tästä syystä ihminen aloitti kasvinjalostuksen jo yli 10 000 vuotta sitten. Sittemmin jalostuksen menetelmät ovat kehittyneet siihen pisteeseen, että nyt yhtenä vaihtoehtona on geenimuuntelu.

On hyvä, että aiheesta käydään kriittistä keskustelua, mutta tässä keskustelussa pitää otta huomioon muutakin kuin oma massu. Täällä postmodernin länsimaisen luomu-innostuksen keskellä kun on helppo unohtaa se tosiasia, että kaikilla maailman ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole sitä luksusta, että he voisivat nyrpistää nenäänsä yhdellä tavalla kasvatetulle ruualle ja valita syötäväkseen toisella tavalla kasvatettua ruokaa. Heidän ongelmansa on, että ruokaa on kaiken kaikkiaan liian vähän ja se on ravintoarvoiltaan liian yksipuolista. Ja tähän ongelmaan geenimuuntelu voi hyvässä lykyssä tuoda edes jonkinlaisen ratkaisun.

Ja jos nyt ihan realistisesti asiaa katsotaan, niin tuskin edes meillä länsimaissa voitaisiin siirtyä puhtaasti luomuruokaan. Se kun tarkoittaisi, että vähän jokaisen pitäisi kasvattaa ruokansa itse tai ainakin nähdä huomattavasti nykyistä enemmän vaivaa sen hankkimiseksi.

Väitänkin, että niin kauan kuin haluamme pitää kaikki maailman ihmiset elossa ja tehdä täällä hyvinvointiyhteiskunnassa muutakin kuin etsiä, kylvää, kasvattaa, säilöä ja syödä ruokaa, luomu on ja pysyy pienen varakkaan hipsterieliitin etuoikeutena.

Mutta takaisin geenimuunteluun. Mitä sen vaarallisuuteen tulee, tutkijat huomauttavat, että geenimuuntelu – niin kuin mikään mukaan menetelmä – ei ole itsessään vaarallinen. Vaarallista on, jos menetelmän tuloksen syntyy sellaisia ominaisuuksia, jotka voivat olla vaarallisia. Seuraava kysymys tietysti on, syntyykö tällaisia sivuominaisuuksia geenimuuntelussa sitten enemmän kuin perinteisessä jalostuksessa. Tuskinpa. Geenitasolla tapahtuva muuntelu kun on jopa tuhansia kertoja hallitumpaa kuin perinteinen kasvinjalostus. Siksi sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla myös turvallisempaa.

Kyse onkin siitä, että geenimuntelulla saavutettuja ominaisuuksia ja niiden sivutuotteita on edelleen tutkittava ja testattava ja varmistuttava niiden turvallisuudesta. Samalla täytyy punnita hyötyjä ja haittoja. Kumpi on pienempi paha: se, että tietyn geenimunnellun kasvin syömisen pitkäaikaisia vaikutuksia ei ihan satavarmasti tunneta vai se, että jos tämän tai jonkin muun kasvin viljelyä ei edes kokeilla, ihmisiä kuolee varmasti aliravitsemukseen ja sen aiheuttamiin puutostauteihin. Minulla ei ole tähän vastausta. Sen kuitenkin tiedän, että ei ole oikein antaa nälkäkuoleman noin vain korjata niitä, jotka eivät ylety meidän luomulaareihimme. Itseäni ei myöskään järin paljon houuta ajatus paluusta takaisin metsästäjä-keräilijäksi.

Site Footer