Asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita” – ajatuksia viimeaikaisesta terveyskeskustelusta

Kirjoitin hiljattain Journalistiin siitä, mikä mielestäni mättää kotimaisessa terveysuutisoinnissa. Koska jutulle oli lehdessä tilaa vain 2500 merkkiä ja sanottavaa on hiukan enemmän, jatkan jorinaani tässä.

Käytin jutussa esimerkkinä kahta viimeaikaista, tänä syksynä mediassa käytyä terveyskeskustelua. Niistä ensimmäinen oli HPV-rokotekeskustelu ja toinen koski uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia.

HPV-rokotekeskustelussa järki hävisi mielestäni siinä kohtaan, kun mukaan otettiin neurologi ja lääkäri Nina Bjelogrlic-Laakso. Hänen rokotevastaista kirjoitustaan jaettiin laajasti muun muassa Facebookissa ja häntä kuuli myös Iltalehti, joka kärjisti aiheen lööppinsä näin: ”Lääkäri: 11-15 -vuotiaille tytöille annettava HPV-ROKOTE HENGENVAARALLINEN – THL KIISTÄÄ”. (Tässä muuten samalla korjaus Journalistin-kirjoitukseeni, jossa ajatusvirheellisesti kirjoitin, että kyseessä olisi ollut Iltalehden etusivu. Etusivullaan lehti oli hiuksenhienosti pehmentänyt otsikointiaan. Se kuului: ”Lääkäri: rokote voi olla hengenvaarallinen”. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin muuta sitä ongelmaa, johon halusin tarttua.)

Ai, mikäkö tässä on ongelma? Ongelma on se, että väitteen rokotteen vaarallisuudesta esittää lehden mukaan ”lääkäri”. Ja luonnollisesti moni meistä mieltää, että lääkäri tietää mistä puhuu, etenkin kun hän puhuu terveydestä. Kuitenkin Bjelogrlic-Laakso on vähän muutakin kuin lääkäri. Hänen edustamansa Suomen Terveysjärjestö ry (entiseltä nimeltään Suomen Luontaisterveyden Liitto ry) on ”vaihtoehtoista terveydenhoitoa ja luonnonmukaisia hoitomenetelmiä” edistävä järjestö, siis niin kutsuttuihin uskomushoitoihin nojaava yhdistys. Rokotetutkimuksen kanssa Bjelogrlic-Laaksolla ei ole tekemistä. Tämä seikka jäi uutisoinnissa ja siten koko keskustelussa turhan vähälle huomiolle.

Ravitsemussuosituskeskustelussa taas eksyttiin sivuraiteelle, kun puheenvuoro annettiin ”verisuonikirurgi” Taija Sompille. Hän puhui Ylen A-Studio Streamissa ja häntä lainattiin muun muassa Iltalehden verkkosivuilla. (Tämä muuten myös tarkennuksena Journalistin-artikkeliini, jossa viittasin yleisesti Iltalehteen, jota lehden verkkosivukin toki on. Kuten Iltalehdestä on minulle ansiokkaasti huomautettu, printissä julkaistiin hiukan kattavampi juttu, jossa kyllä siinäkin oli omat puutteensa. Itse viittaan kuitenkin nimenomaan nettijuttuun, joka saavuttaa potentiaalisesti printtiä suuremman lukijakunnan ja on on siksi ehkä jopa merkittävämpi mielipidevaikuttaja kuin printtijuttu.)

Sen enempää Streamissa kuin verkkouutisessakaan ei selkeästi kerrottu, että Somppi – vaikka verisuonikirurgi onkin – ei suinkaan työskentele minkään sairaalan ensiavussa, vaan yksityisellä tamperelaisella Amplia-klinikalla, joka on omien sanojen mukaan erikoistunut ”kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen” ja jonka palveluihin kuuluu muun muassa otsoniterapiaa ja esteettistä kirurgiaa. Sydän- ja verisuonitauteja klinikalla ei hoideta.

Tämä olisi mielestäni ollut olennainen tieto kertoa kuulijoille ja lukijoille, jotta nämä olisivat voineet muodostaa oman perustellun mielipiteensä Sompin luotettavuudesta lähteenä ja aiheen ”asiantuntijana”.

Näiden kahden tapauksen lisäksi vastaavia esimerkkejä on muitakin. Ja lisää varmaankin saadaan, kun uudet kotimaiset ravitsemussuositukset julkaistaan.

Median kannalta ongelmallista näissä tapauksissa on, että keskustelun ”asiantuntijoiksi” kutsutaan ihmisiä ja ammatinharjoittajia, jotka eivät kyseisten aiheiden asiantuntijoita ole. Heidät halutaan mukaan siksi, että siten saadaan takuuvarmasti keskustelu kuumenemaan ja lukijat tai televisionkatsojat kiinnostumaan. Ja kun yleisö kiinnostuu, se klikkaa juttuja, ostaa lehtiä ja kommentoi näyttävästi median lanseeraamia puheenaiheita sosiaalisessa mediassa.

Ja nyt ei pidä käsittää väärin. En sano, etteikö näistä asioista pidä keskustella. Kyllä pitää! Rokotteiden riskeistä pitää puhua, samoin kuin pitää koetella mitä tahansa hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä suosituksia ja tutkimustuloksia. Mutta. Keskustelu ei ole järin hedelmällistä, jos vastakkain asetetaan riippumattomat tutkijat ja omaa agendaansa ajavat, äänekkäät kaiken virallisen vastustajat. Keskustelu ei myöskään ole hedelmällistä, jos se nojaa omituisiin salaliittoteorioihin ja ideologioihin. Tällainen keskustelu ei viisastuta ketään, vaan ruokkii vain tehokkaasti uskomuksia ja poteroituja asenteita.

Silti media mieluusti pitäytyy näissä epäasiantuntijoissa sen sijaan, että antaisi tilaa oikeille, perusteltuihin argumentteihin nojaaville asiantuntijalähteille. Näin siksi, että tutkija- ja muut vastaavat lähteet ovat vähän tylsiä. Eivät ne kurjat esitä sellaista riehakasta verbaalista ilotulitusta kun nämä sompit ja bjelogrlic-laaksot. Eivätkä ne penteleet suostu julistamaan lukkoon lyötyä kantaansa, vaan jankuttavat vain tutkimustuloksista ja jatkotutkimuksista tai ties mistä. Boooriiing.

Valitettavasti tämä tylsyyden välttely johtaa yhä useammin siihen, että ihmiset eivät saa kaikkea sitä tietoa, mikä heille kuuluisi. Samalla he tulevat usein perusteettomasti pelotelluiksi ja jopa harhaanjohdetuiksi. Tämä sapettaa minua sekä toimittajana että median kuluttajana. Mielestäni tietyt journalismin säännöt tulisi pitää mielessä myös silloin, kun halutaan herättää keskustelua. Näihin sääntöihin lukeutuvat muun muassa kunnollinen lähdekritiikki ja käytettyjen lähteiden mahdollisten sidosten tai intressien reilu ja näkyvä esiin tuominen. Silloin keskustelussa voidaan oikeasti päästä eteenpäin, ja yleisökin saa parasta mahdollista tietoa mielipiteidensä muodostamiseksi. Samalla journalismi saattaa onnistua säilyttämään viimeiset uskottavuuden rippeensä.

Site Footer