Asiantuntijat, tulkaa pois piiloista!

Osallistuin alkuviikolla mainioon seminaariin, jonka otsikkona oli Rasvainen ongelma. Seminaari käsitteli ennen muuta sitä, miten ja miksi ruuasta ja rasvasta on tullut ongelma ja suoranainen sotatanner. Keskusteluun osallistui koko joukko ravitsemuksen, terveyden ja sosiologian asiantuntijoita.

Parasta antia seminaarissa oli kuitenkin se, että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä nämä asiantuntijat itse totesivat, että he ovat osaltaan syypäitä siihen, että keskustelua eivät hallitse faktat ja tutkittu tieto, vaan ideologiset mielipiteet. Peiliin on katsomista kahdesta syystä:

Ensinnäkin nämä asiantuntijat puhuvat asioista suurelle yleisölle vääriällä tavalla. He vetoavat tieteeseen, kun pitäisi vedota (myös) kokemukseen ja tapaustietoihin. Kokemustieto nimittäin näyttää olevan se, joka uppoaa ja johon erinäiset vastaryhmät enimmäkseen nojaavat. Tiede taas on tylsää ja etäistä. Tieteilijöiden on sitä ehkä vaikea niellä, mutta jos he haluavat tulla kuulluiksi, heidän on pakko laskeutua norsunluutorneistaan ja tulla lähemmäs kuulijoita ja puhua näiden omalla kielellä. Tämän totesi muiden muassa professori ja erikoislääkäri Pertti Mustajoki.

Toiseksi liian moni asiantuntija jättää osallistumatta julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi kliinikot voisivat tuoda juuri sitä kaivattua kokemustietoa tieteellisen tiedon tueksi, mutta he eivät sitä tee, vaan mieluummin vaikenevat. Silloin asetelma näyttää siltä, että vastakkain on pieni asiantuntijajoukko ja yhtä pieni mutta äänekäs vastustajien joukko. Vaikka todellisuudessa näitä tieteelliseen tietoon nojaavia asiantuntijaääniä olisi vaikka millä mitalla. He eivät kuitenkaan halua tulla esiin. Se on sinällään ymmärrettävää. Seminaarissa mukana ollut ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm totesi tietävänsä, millaista on, kun jokaista kommenttia seuraa valtava paskamyrsky. Ei se kivalta tunnu. Mutta jos asiantuntijoiden ääni todella halutaan kuuluviin, heidän pitää kerta kaikkiaan tulla esiin ja huutaa kovempaa. Se on pelin henki.

Erinomainen oivallus oli myös viestinnän professorin Esa Väliverrosen kiteytys erilaisista asiantuntijuuksista ja koko asiantuntijakäsitteen laajenemisesta. Sitä mukaa, kun ihmisten koulutustaso on noussut, yhä useammalla on – tai ainakin uskotaan olevan – jos jonkinlaista tietoa. Se yhdessä yksilöllistyvän kulttuurin kanssa on edesauttanut sitä, että vakiintuneita instituutioita vastaan uskalletaan nousta yhä useammin ja herkemmin. Asiantuntijavaltaa tohditaan kritisoida.

Väliverronen jakoikin nykyajan asiantuntijuuden kahteen kategoriaan. Toisessa on tieteellinen, institutionaalinen asiantuntijuus, toisessa taas kenttä- tai kokemusasiantuntijuus. Ensin mainittua asiantuntijuutta edustavat muiden muassa tutkijat. Toiseen ryhmään taas kuuluvat muun muassa personal trainerit ja erilaiset ravintovalmentajat. Näiden kahden kategorian käyttämä retoriikka eroaa toinen toisestaan kuin yö päivästä.

Esimerkiksi ravitsemuksen suhteen tieteen asiantuntija kertoo, mitä kaikkea pitää välttää. Hän lähestyy tietoa negaation kautta. Tai siltä se ainakin suren yleisön korvissa kuulostaa. Samaan aikaan kokemusasiantuntija kehottaa kokeilemaan ja katsomaan, mikä itselle sopii. Lähestymistapa on siis positiivinen. Ei ole ihme, että toinen uppoaa paremmin kuin toinen.

Toinen erottava tekijä on se, että tieteen asiantuntija puhuu abstraktilla väestön tasolla. Kuitenkin suuri yleisö haluaa tietää, mitä mikäkin tarkoittaa juuri minulle. Siihen vastaa yksilön kokemuksista ammentava kokemusasiantuntija.

Niin ikään tieteen asiantuntija puhuu tilastoista, kun taas kokemusasiantuntija kertoo koskettavista tapauksista.

En melkein voi sanoin kuvata, miten toiveikkaaksi tämän asetelman tunnustaminen ja esille nostaminen minut teki. Soisin jokaisen terveyden alueella asiantuntijana toimivan perehtyvän tähän viestiin. Sillä tykkäsi siitä tai ei, tilanne on se, että faktojen hokeminen yhä uudelleen jostain ylhäältä käsin ei auta, olivatpa ne miten tieteellisen tarkkaan punnittuja tahansa. Sen sijaan ne faktat pitää osata pukea sellaiseen asuun, että niitä viitsii kuunnella.

Nyt kun tämä on sanottu asiantuntijoiden omalla suulla, on ehkä toivoa, että puheen tapa myös vähitellen muuttuu.

Site Footer