Pitääkö kaikkiin neuvoihin hirttäytyä?

Olen vuosien saatossa kummastellut monenlaisia dieettejä ja niiden tarkoitusta. Miksi niihin aina hurahdetaan, vaikka kaikki mittarit kertovat, että dieettien lopputulokset ovat huonoja ja lyhytaikaisia, eivätkä johda pysyvään muutokseen, vaan aiheuttavat vain ahdistusta ja tyytymättömyyttä. Olen pitänyt järkevänä sitä monien asiantuntijoiden vuodesta toiseen toistelemaa – väljää(!) – neuvoa, että jos syö 80-prosenttisesti terveellisesti, loput 20 prosenttia voivat sitten olla kyseenalaisempia valintoja. Mutta ans olla! Nyt tuo väljäksi ohjenuoraksi tarkoitettu kaava otetaan yhtäkkiä kirjaimellisesti. Netissä ja lehtien palstoilla kysellään, että miten tuo

Continue Reading

Terveisiä espoolaisvanhemmille!

Hesari uutisoi äskettäin, että joukko espoolaisvanhempia haluaisi, että heidän lapsilleen tarjottaisiin päiväkodissa margariinin sijaan luomuvoita. Kun päiväkodista sanottiin, että ei käy, yksi vanhemmista totesi, että hänen lapsensa syö nyt leipänsä kokonaan ilman levitettä. Artikkelin mukaan vanhemmat tahtoisivat päiväkoteihin myös ”rasvaisempaa maitoa, enemmän kasviksia sekä sokerin ja vaalean leivän vähentämistä. Lisäaineet ja geenimuunneltu ruoka huolestuttavat, ja vanhemmat haluaisivat tarkempaa tietoa ruokien ainesosista verkkoon.” Samalla vanhemmat ”toivoisivat valkoiselle sokerille vaihtoehtoja kuten palmusokeria tai hunajaa”. Vanhempien mukaan näin päiväkodissa tarjottaisiin ”varmasti terveellistä, ravitsevaa

Continue Reading

Yksinkertaistus uppoaa

Olen toisinaan turhautumiseen asti ihmetellyt sitä, miksi ihmiset jääräpäisesti uskovat erilaisiin väittämiin – vaikkapa uskomushoitojen tehosta tai tietynlaisen ravinnon terveysvaikutuksista – vaikka kaikki maailman tutkimusnäyttö osoittaisi nämä väittämät perusteettomiksi tai vähintäänkin huteriksi. Olen hämmästellyt, miten määrätietoisesti osa meistä osaa sulkea silmänsä tolkun tiedolta ja nojata aina vain itseä miellyttäviin uskomuksiin. Enää en hämmästele, en ainakaan yhtä paljon kuin ennen. Törmäsin nimittäin hiljattain jo 1990-luvun puolivälissä kirjoitettuun teokseen Toden näköiset harhat (Lindeman-Viitasalo 1995). Teoksessa on hyvin avattu muutamia syitä sille, miksi

Continue Reading

Joulun pakollinen pahis

Tämän joulun pahikseksi on sitten julistettu kaikista maailman asioista Mozartin kuula. Siis se pieni suklainen pallero, jonka sisällä on pähkinää ja marsipaania. Ja pirusti energiaa, kuten ruotsalaislehti Aftonbladet tiesi meitä valistaa. Aftonbladetin laskelmien mukaan yhdessä suklaisessa kuulassa on peräti 173 kilokaloria. Verrokkina mainittiin, että tavallisessa suklaakonvehdissa on kaloreita vain  rapiat 50. Meillä Suomessa tätä tietoa siteerasi muiden muassa Aamulehti, joka otsikoi uutisensa: Älytön kalorimäärä: Varo tätä rakastettua jouluherkkua Ööö..siis hetkinen. Ensinnäkin mitä rakastettua jouluherkkua? Onko joku tosiaan syönyt näitä kuulia sitten

Continue Reading

Apua Filippiineille

Moni Filippiinien myrskyalueilla vieraillut toimittajakollega on kuvannut tilannetta kahdella sanalla: ”apua” ja ”tarvitaan”. Niinpä Yhden naisen toimitus kantoi kortensa kekoon ja lahjoitti viikon kahvirahat Filippiinien auttamiselle. En yleensä kohkaa näistä avustuksista tai keräyksistä, mutta nyt kannustan kaikkia kynnelle kykeneviä auttamaan. Punaisen ristin kautta voi auttaa täällä. Kirkon ulkomaanapu puolestaan löytyytäältä.

Minun blogi

Vihdosta viimein sain pystytettyä oman blogin. Ideana on käsitellä ja pohtia ajankohtaisia – tavalla tai toisella mediaan liittyviä – ilmiöitä. Kirjoitusten pääpaino on terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä keskusteluissa, mutta saatanpa innostua kommentoimaan myös muita aiheita, jos niistä sattuu jokin ajatus heräämään. Vieno toiveeni on, että ainakin jostain aiheesta joskus heräisi myös pientä kommenttikeskustelua. Tarkoitus oli aloittaa heti ruotimalla viimeaikaisia rokote- ja ravitsemussuosituskeskusteluja, mutta sitten kävi niin, että yhden naisen toimituksen mikroaaltouuni päätti sanoa sopimuksen irti. Toosa kärähti kesken lounaan lämmittämisen,

Continue Reading

Site Footer